Olen Arabiemiraateissa asuva kestävyysurheilija, jolle omien rajojen hakeminen ja niiden testaaminen on elämän punainen lanka. Juoksu on yksi ehdottomasti tärkein niistä.

Intohimona on myös korkeiden vuorten kiipeäminen ja tähän mennessä olen kiivennyt katsomaan maailmaa mm. Mt.Everestin, Lhotsen ja Manaslun huipulta.


tiistai 11. heinäkuuta 2017

Kisailua Ranskassa ja Suomessa

Pitkään korkeanpaikanleirin on hyvä käydä piipahtamassa myös alempana merenpinnan tasolla. Minulle se merkitsi paria kilpailua, toinen Nauvossa ja toinen Toulousessa.

Eka kevennys leirityksessä oli pika visiitti perinteisessä Möviken Runtissa, Nauvossa heinäkuun ensimmäisenä lauantaina. Oli tosi mukava osallistua seurani kisatalkoisiin ja tavata Nagu If:n muita jäseniä. Kisapäivä oli jälleen kerran aurinkoinen kesäsää, saaristoa parhaimmillaan! Tosi saimme aika mukavan vastatuulen viimeiselle 3,5km:lle mutta muuten kisa olikin täyttä nautintoa minulle. Juoksu kulki hyvin, huomasi että mäkiä on tullut treenattua täällä Font Romeussa ja loppuaika 37.36min, 10.74km oli sitä mitä aavistelin. Voitto ja uusi reittiennätys.

No 1, mikä kunnia!

Takaisin Ranskaan sain mieleistä matkaseuraa kun Janne liittyi mukaan harjoittelemaan ja seuraavana viikonloppuna starttasimme Toulousissa, La Corrida pedestrede 10km kisaan.
Sää oli todella lämmin, vielä klo.21.00 oli 30ºC kun starttasimme. Reitti oli todella mutkikas. Se kulki ihan Toulousen keskustassa kapeita katuja ja kujia seuraten, matkalla oli pari sillan ylitystä ja maaliin juoksimme Place du Capitolelle. Vaikka reitti oli minun juoksurytmilleni ″haastava″ monen jyrkän mutkan hidastamis- ja kiihdytysvaiheen suhteen, niin kisa oli yksi parhaista ja mieleenpainuvimmista. Reitillä oli erittäin paljon kannustusta, lähdössä ja maalissa ihan karnevaali meininki. Matka on virallisesti mitattu vaikka gps ei oikein reitillä mukana pysynytkään. Juoksin naisten sarjan voittoon aikaan 34.14. Toulousen kisa on ehdottomasti koettava uudelleen ja ensi kerralla osaan varautua noihin mutkiinkin… http://corridapedestredetoulouse.com/pages/resultat2017.php?Item=4&sm=45


Kiitos Toulouse! Ensi vuonna nähdään 


Nyt edessä on vielä kaksi kovaa harjoitusviikkoa ja sitten alkaa keventely kohti Lontoon MM-kisoja!


t. Anne-Mari 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti