Olen Arabiemiraateissa asuva kestävyysurheilija, jolle omien rajojen hakeminen ja niiden testaaminen on elämän punainen lanka. Juoksu on yksi ehdottomasti tärkein niistä.

Intohimona on myös korkeiden vuorten kiipeäminen ja tähän mennessä olen kiivennyt katsomaan maailmaa mm. Mt.Everestin, Lhotsen ja Manaslun huipulta.


tiistai 19. toukokuuta 2015

Bucharest half marathon 2015

Täytyy myöntää että pikkasen jännitti miten kisa sujuu Kenian leirin jälkeen. Viime viikolla harjoituksissa oli vaikeata löytää vauhtia ja kroppa tuntui aika väsyneeltä. Onneksi se kuitenkin oli varmasti sitä normaalia palautumista leirityksen jälkeen.

Olin saanut eliitti statuksen kisaan eli järjestäjä oli hoitanut hotelli varaukset, kuljetukset lentokentältä sekä kisa aamuna lähtö viivalle. Kaikki järjestelyt toimivat hienosti ja tuli todella sellainen tunne että olin tervetullut Bucharestiin.

Startti tapahtui 8.30 puolipilvisessä säässä ja tuulta ei ollut juuri lainkaan, eli täydellinen keli juoksuun. Lämpötila oli n.16 astetta lähdössä.
Ensimmäisen 5km aika oli 17.41min. Juoksu tuntui hyvälle ja jouduin jopa pikkasen pidättelen vauhtia. 6km kohdalla tavoitin Romanialaisen naisjuoksijan ja päätin pysyä siinä neljän hengen ryhmässä, ainakin vähän aikaa. Kilometri vauhdit kuitenkin tipahti sen verran että päätin nykäistä 8km kohdalla ja katsoa pysyykö ryhmä perässä. Seuraavat 3km juoksin alle 3.30 vauhtia ja ryhmä jäi ja edessään ei ketään näkynyt joten loppumatkan taitoni itsekseni. Juoksu tuntui koko matkan rennolle sain juostua jopa vikat kilometrit kiihtyen.

Reitti on yksi kierros ja kiertää keskustan läheisyydessä. Yleisöä ja kannustusta oli kiitettävästi matkalla, live bändi soitti parissa paikassa ja tankkaus asemia oli todella paljon. Reitti on tasainen ja nopea. Pari loivaa nousua mutta vastaavasti ne oli laskuna paluu matkalla. Startti ja maali sijaitsee Constitutiei aukiolla ja on jo näin hyvin vaikuttava paikkana.

Maaliviivan ylitin ensimmäisenä naisena ja juoksin oman uuden henkilökohtaisen ennätyksen. 1.15.06. Tunne oli hieno! Vaikka ne muutamat sekunnit jäikin pikkasen hampaan koloon’ mutta jää ainakin parannettavaa seuraavalle kerralle ;)


Hienoin tunne on kumminkin onnistunut suoritus! Kun harjoittelee kovaa ja määrätietoisesti ja kun siitä saa onnistumisen, se on paras palkinto ikinä!


Voin suositella lämpimästi tätä kisaa! Järjestelyt ja kisan atmosfääri ylitti odotukseni ;)
Ehdottomasti haluan juosta tämän kisan uudelleen ja varmasti seuraavalla kertaa jätän muutaman päivän kisan jälkeen aikaa tutustua paremmin Bucharestiin ja ehkäpä muutenkin Romaniaan.

Anne-Mari
haastattelussa ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti