Olen Arabiemiraateissa asuva kestävyysurheilija, jolle omien rajojen hakeminen ja niiden testaaminen on elämän punainen lanka. Juoksu on yksi ehdottomasti tärkein niistä.

Intohimona on myös korkeiden vuorten kiipeäminen ja tähän mennessä olen kiivennyt katsomaan maailmaa mm. Mt.Everestin, Lhotsen ja Manaslun huipulta.


keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Kisaraportti SM


Kisaraportti SM-Maraton 2014

Tätä kirjoittaessa olen jo kaukana Joutsenosta. Olen Lhasassa, Tiibetin pääkaupungissa 3650m korkeudessa. Lähdin työmatkalle heti maratonin jälkeen sunnuntaina. Aventuran matkanjohtajana Pekingin kautta Tiibettiin, josta matkamme jatkuu Jeepeillä kohti Nepalia. Matkan varrella poikkeamme myös Mt. Everestin perusleirissä. Joten korkealla ollaan taas!  

Valmistautuminen SM-maratonille ei ollut se optimaalisin valmistautuminen ja harjoittelu ei ole ollut vielä tässä vaiheessa kautta sitä, mitä normaalisti maratoniin valmistautuva harjoittelu on.

Halusin kuitenkin startata sillä myönnän että olen vähän riippuvainen siitä  jännityksen ja latautumisen tunteesta mikä on aina ennen kisaan ja mikä sitten pääsee purkautumaan pikkuhiljaa kisan aikana. Se nimen omaan on kilpailemisen yksi parhaimmista tunteista, kunhan sen osaa oikein käsitellä. Se adrenaliini ajaa pitkälle eteenpäin ja motivoi aina uudelleen ja uudelleen harjoittelemaan ja kilpailemaan.

Ensimmäistä kertaa aloitin oman kilpailukauteni maratonilla. Kesän alussa Suomessa ollessa harjoittelu on keskittynyt vauhdin hakemiseen ja mäki treeneihin. Heinäkuun puolestavälistä lähtien olen suurimman osan treeneistä tehnyt juoksumatolla, olosuhteiden pakosta.
Dubain lämpötila sekä kosteus ei ole oikein suosiollinen tähän aikaan vuodesta...mutta parempaan päin ollaan menossa ;)

SM-Maraton kilpailtiin tänä vuonna Joutsenossa Kullervo maratonin yhteydessä. Ennakkoon odotettiin kovavauhtista kisaa mutta sitä ei nyt tänä vuonna tullut. Lähtö tapahtui klo.11.00. Juoksimme juoksuradalla eka 2,5 kierrosta jonka jälkeen siirryimme varsinaiselle reitille. Maraton reitti kiersi 3 x13,1km pituista lenkkiä. Reitti oli tasainen muutama pieni nousu ja lasku mutta ei mitään mikä olisi mielestäni vaikuttanut vauhtiin. Sää oli loistava, 15 astetta ja ei tuulta juuri ollenkaan.

Eka 10km meni todella kevyesti. Aika 37min ja jouduin jopa vähän "jarruttelemaan" alkumatkasta. Suurin "puute" oli muut juoksijat. Käytännössä juoksin yksin koko matkan. Toki matkalla oli muita juoksijoita ohiteltavana (osa näistä 1/2 maraton juoksijoita) mutta minkäänlaista vetoapua ei löytynyt. Toki olen sitä mieltä että maraton pitää pystyä juoksemaan yksin (ilman jäniksiä tai muuta ryhmää) mutta tällä kertaa ei ollut edessä tavoiteltavia, enkä saanut tietooni kisan aikana että takaa lähestyisi nais juoksijaa. Suurin syy vauhdin tipahtamiseeni oli pistos, mikä tuli riesaksi n. 25km paikkeilla ja kesti sinne 30km kohdalle. Onneksi se kuitenkin lähti pois kun sain nestettä tarpeeksi ja pääsin juoksemaan loppumatkan ilman suurimpia ongelmia. Loppu puolella huomasin kuitenkin jalkojen kestävyyden hiipuvan mutta tämän merkin tunnistan maantiellä juoksemisen puutteeksi. Kun kausi etenee saa varmasti km:jä juostua enemmän maantiellä ja näin ollen jalat kestää paremmin iskutusta.

Maali oli urheilukentällä ja oli ihan uskomattoman hieno tunne saada seppele kaulaan ja ylittää maaliviiva suomenmestarina! Näin ulkosuomalaisen omaa kotimaatansa ja suomalaisuutta arvostaa entistä enemmän ja suomenmestaruus on kunnia asia minulle. Kiitos ja kunnia kuuluu myös Helsingin Jyrylle ja sponsoreilleni.

Maraton aika 2.45.24 ei ole se aika johon itse olen tyytyväinen mutta suomenmestaruutta lähdin tavoitteleen ja sen saavutin. Parempaa maraton aikaa lähde tavoittelemaan tammikuussa 2015 Dubaissa.
Sitä ennen kilpailukauteen kuuluu kisoja 5km:stä 1/2 maratoniin UAE.ssa.  




Huomenna matka jatkuu vierailulla vaikuttavassa Potala palatsissa sekä Sera-luostarissa missä pääsemme seuraamaan munkkien väittelytilaisuutta.
Tämän kulttuuri matkan loputtua ehdin huilaamaan kotona muutaman päivän enne kuin pääsemme mieheni Jannen kanssa viettämään lomaa, Kenian Iteniin korkeanpaikan leirille. 3 viikon leirin jälkeen pitäisi ainakin punasolut olla kohdillaan :)   Toivon mukaan lihaksisto myös!

t. Anne-Mari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti