Olen Arabiemiraateissa asuva kestävyysurheilija, jolle omien rajojen hakeminen ja niiden testaaminen on elämän punainen lanka. Juoksu on yksi ehdottomasti tärkein niistä.

Intohimona on myös korkeiden vuorten kiipeäminen ja tähän mennessä olen kiivennyt katsomaan maailmaa mm. Mt.Everestin, Lhotsen ja Manaslun huipulta.


tiistai 15. lokakuuta 2013

Expedition ohitse

Kotimatka alkoi valitettavasti suunniteltua aikaisemmin. Lunta tuli tupaan liikaa ja kaikki fiksatut köydet ja leiri 1 ja 2 menetettiin. Ilmat muuttuivat nopeasti, Ama Dablam ei ole aikaisemmin moista kokenut, sanoi kokki joka on ollut viimeiset 15 vuotta perusleirissä kokkaamassa. Lunta tuli vuorokaudessa yli metri ja lisää oli luvassa. Teimme päätöksen keskeyttää Expedition koska lumiolosuhteet olivat erittäin epävarmat ja uusien köysien fiksaaminen olisi viennyt liikaa aikaa. Meillä olisi ollut aikaa vain viikko ennen paluu lentoa. Lumen rakenne olisi vaatinut usean päivän aikaa kiinteytyä, jotta se olisi ollut turvallinen kiivetä ja fiksata. Lumivyöryjen riski tämän kaltaisella lumella on myös huomattavan suuri. Että tälläistä tällä kertaa. Kuvia ja tarinaa lisää luvassa myöhemmin. Nyt olemme Namchessa ja pian takaisin juoksu harjoittelun parissa :) sitä ennen kuitenkin edessä Luklan lento.... Namaste

T. Anne 

1 kommentti:

  1. Harmi että huipun valloitus päättyi tällä kertaa näin. Oliko tuo ensimmäinen kerta kun joudut keskeyttämään vastaavan lumen tulon takia? Pirkkolassa Eliitin treeneissä oli tänään syksyn kylmin ilma. Oltiin kuitenkin vielä plussan puolella. Eikä lumestakaan ollut mitään tietoa. :-)
    Sampo

    VastaaPoista